Yrittäjän esittely
Olen Nina Tapio ja kotoisin Oulusta. Koulutukseltani olen merkonomi ja varhaiskasvatuksenopettaja. Asustelen Haukiputaalla. Perheeseeni kuuluu 3 tyttöä (01,02 ja 10) sekä aviomies, hamsteri Nasu sekä akvaariokaloja. Isommat lapset ovat jo lentäneet pesästä. Harrastan musisointia, musiikkiteatteria, uintijumppaa sekä työntekoa. Työskentelen päätoimisesti Loikkeliinin yksikössä vastaten myös Tipitiin laadusta ja kehitystyöstä. Toimin ryhmässä opettajan tehtävissä.
Vapaita työpaikkoja yoi tiedustella lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tapionina@hotmail.com.
Sisarusryhmät
Sisarusryhmässä päiväkodin lapset saavat leikkiä ja oppia eri-ikäisten lasten kanssa. Isommat oppivat auttamaan pienempiä ja pienet oppivat isommilta. Kodinomainen vapaus ja sisarusten läheisyys on mahdollista. Toimintahetket eriytämme kuitenkin pääsääntöisesti ikätasoittain.
Turvallisuus
Päiväkoteihimme on laadittu turvallisuussuunnitelmat, joita päivitetään säännöllisesti. Toimintaamme tuetaan ja tarkistetaan Oulun kaupungin toimesta. Myös palotarkastaja vierailee luonamme. Henkilöstömme on koulutettu toimimaan hätätilanteissa ja meillä on ensiapuvalmiudet. Olemme suunnitelleet pienet kodinomaiset yksikkömme piha-alueineen ja materiaaleineen niin, että turvallisuus on kaiken a ja o.
Oiva-raporttimme hymynaamoineen on nähtävillä päiväkodin eteisessä.
Yhteistyökumppanimme
Teemme yhteistyötä lähikoulun kanssa. Meillä on oma kummiluokkamme missä vierailemme useaan otteeseen eskarin aikana. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Paula(Tipitii) ja Mervi (Loikkeliini) auttaa meitä lasten tuen tarpeen arvioinnissa ja tuen järjestämisessä. Lapsenne tarvitsemat tukitoimet on mahdollista järjestää päiväkodin tiloissa (esim. puheterapia, toimintaterapia).
Pitopalvelu Lounas Kauppuri valmistaa meille terveelliset ja monipuoliset lounaat sekä välipalat.
Aukioloajat
Tipitii arkisin avoinna klo 6.30-17.
Loikkeliini arkisin avoinna klo *7-17.
*Palvelemme klo 6.30 alkaen tarpeen mukaan (ilmoitus varhaisesta hoidontarpeesta tehdään viimeistään hoidontarvetta edellisenä päivänä.)
Koulujen loma-ajoilla voi olla supistettua toimintaa, jolloin päivystävänä yksikkönä toimii Loikkeliini. Ilmoitamme mahdollisista tulevista päivystysajoista aina toimintakauden alussa.
Kaudella 2024-2025 Tipitiin yksikkö on suljettuna seuraavasti:
23.12. sekä joulun välipäivät ja juhannuksen jälkeen sekä heinäkuun olemme suljettuna.
Päiväkotiemme ollessa suljettuina autamme etsimään päivystyshoitopaikkoja niitä tarvitseville lapsille Oulun alueen yksityisistä päiväkodeista, kun saamme tiedon tarpeesta hyvissä ajoin.
Usein kysyttyä
Miten yksityinen päiväkoti eroaa kunnallisesta?
- Lapsiryhmän koko on pienempi (pienet kodinomaiset päiväkodit)
- Sisarukset pääsevät ”samalle osastolle” (ei ikätasoittain muodostettuja osastoja, mutta toimintahetket toteutetaan ikätasoittain muodostetuissa pienryhmissä)
- Asiakaspalvelu (otamme huomioon lasten ja vanhempien toiveet ja reagoimme palautteeseen välittömästi)
- Panostamme elämykselliseen varhaiskasvatukseen (paljon virikkeitä ja ohjattuja toimintahetkiä)
- Joustavampi päiväkotiarki (lapsilähtöisyys, päivärytmityksessä jätetty runsaasti aikaa myös leikille ja ulkoilulle)
- Ruoka pitopalvelusta
- Retket, esiintyjät, xylitolpastillit jne. on huomioitu hinnastossamme (all inclusive)
Jos valtakunnallisesti nostetaan hoitomaksuja miten se näkyy teidän hoitomaksussanne?
- Hoitomaksumme nousee samassa suhteessa valtakunnallisten hoitomaksukorotusten kanssa.
Ovatko kaikki lapset teille tervetulleita?
Kaikki lapset ovat meille tervetulleita. Meillä on mahdollista toteuttaa erikoisruokavalioita ja henkilökohtaisia lääkehoitosuunnitelmia (esim. allergiat, pitkäkestoinen lääkitys, astma, sokeritauti, epilepsia jne.) Lapsi saa tukea lapselle laaditun henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman tai esiopetussuunnitelman mukaisesti. Myös erilaisia tukitoimia voidaan toteuttaa päiväkodissamme (esim. puheterapia, toimintaterapia) Tuen tarve arvioidaan yhdessä kunnan varhaiserityisopettajan kanssa. Lapsen tuen tarpeen ja pedagogisen arvion myötä lapselle haetaan korotettua palveluseteliä, jonka turvin lapsi saa tarvitsemaansa tukea päiväkodissamme (joskus voidaan päätyä myös henkilökohtaisen avustajaan).
Onko yksityinen hoito kalliimpaa kuin kunnallinen?
Hoitomaksumme ovat 20e kunnallista hoitomaksua korkeammat kokopäivähoidosta.
Hox! Hintamme kattaa kaikki toiminnan kulut esim. xylitolpastillit, retket, esiintyjät ja virikekerhot.
Tarjoamme siis laadukasta päiväkotihoitoa pienissä kodinomaisissa yksiköissämme edulliseen hintaan!
15 päivää sopimuksissa hoitomaksumme on max. 255€/lapsi (sisältää toiminnan kaikki kulut.)
Jos perheen koko tai tulot oikeuttavat ”maksuttomaan päivähoitoon” kunnallisella, puolella, meillä hoitomaksuna peritään ns. ”all inclusive-lisä”, joka on 20e/lapsi/kk.
Miten varahoito on järjestetty heinäkuussa päiväkodin ollessa kiinni?
Jos perhe tarvitsee hoitoa heinäkuussa (tai muina kiinnioloaikoina) perheelle on mahdollisuus varata hoitopäiviä Oulun alueella päivystävään yksityiseen päiväkotiin. Perheeltä perittävä hoitomaksu on hinnastomme mukainen. Mikäli varahoidon tarvetta ilmenee useammalla päivähoidossa olevalla lapsella harkitsemme myös päiväkodin auki pitämistä.
Miten yksityistä päivähoitoa valvotaan Oulussa?
Lähetämme päivittäin lasten ja henkilöstön läsnäolotiedot Oulun kaupunkiin sähköisesti. Henkilöstön/lapsimäärän ylityksistä/omavalvonnasta annetaan kirjallinen selvitys Oulun kaupungille kuukausittain. Oulun kaupungin yksityisen päivähoidon koordinaattori vierailee päiväkodissamme säännöllisesti ja tarkastaa mm. toiminnan laatua, tarvittavia lupa-ja asiakirjoja yms. Myös palotarkastaja käy tekemässä tarkistuksia 2 vuoden välein. Terveystarkastaja tarkistaa hygieniaa ja omavalvontaa.
Yksityiset toimijat kouluttautuvat ja käyvät säännöllisesti kaupungin yksityisille toimijoille suunnatuissa kokouksissa. Työstämme yhteistyössä mm. paikallista vasua ja esiopetus-suunnitelmaa. Oulu varmistaa, että laatumme on vähintään yhtä hyvä kuin heidän omissa yksiköissään mm. tekemällä tyytyväisyyskyselyitä myös yksityisten toimijoiden asiakkaille. Viimeisimmässä tyytyväiskyselyssä yksityiset päiväkodit saivat erinomaiset arvioinnit asiakaskunnaltaan.
Yhteystiedot
Päiväkoti Loikkeliini
Kanervaraitti 1, 90900 Kiiminki
Oulu
Huisku puh. 045-2517122
Temppula puh. 045-2517121
S-posti: loikkeliini@gmail.com
Päiväkoti Tipitii
Rinnetie 26, 90910 KONTIO
Kiiminki-Alakylä
Päiväkodin puhelin: 050 5263 342
Vastaava Marita Kahelin
S-posti: tipitiinposti@gmail.com